MURIO MI SOBRINO CARLOS TUYA MUÑIZ "CARLITOS" A LOS CINCUENTA AÑOS EN LA FLOR DE LA VIDA

Estoy consternado y un poco a regañadientes con el Señor porque ha desoído mis fervientes plegarias para su curación. Él lo sabrá en sus inescrutables designios. Acatemos su voluntad. Esta tarde a las tres le daremos cristiana sepultura en el cementerio de San Salvador de Oviedo.

 Carlines era un gran chaval. Lo vi crecer de guaje, Aun cuando paso por la panera ahí está desmarrida la arandela del aro con que los niños hacían canasta en el baloncesto. Se me va una parte de la infancia de mis hijos. Toda una vida. Carlitos era un artista, pintaba como los ángeles. 

Recuerdo que asistí el 92 a su jura de bandera y le llevé a la estación del Alsa cuando fue licenciado. Ya se lo dije tú debieras haber sido un buen suboficial de infantería pero emprendió ruta por otras actividades y marchó a Méjico donde conoció a Carmen el amor de su vida.

 Recuerdo su regreso a España huyendo de la quema. 

Su equipaje ocupaba medio avión. Varias maletas y chismes y hasta un perrito de aguas. Me dio in poco de pavor y me dije adónde va este hijo, porque Carlos era un idealista. Desconocía las maldades de la condición humana y ya no hay Eldorados ni Jaujas posibles. Una estancia en Marbella, no encontró trabajo. Regreso por fin a Oviedo.

 A mí me recordaba aquellos españoles intrépidos que descubrían continentes y regresaban cargados de oro o los indianos que hicieron fortuna, El no la hizo, Era un artista con el corazón muy grande y la cabeza pequeña sin olfato para la maldad. No valía para los negocios. Dios le tendrá en su regazo, Ayer después de una dolorosísima y rápida enfermedad ósea se le abrirían las puertas del cielo como recompensa a sus labores y fatigas en esta tierra y en esta Asturias que face a sus hijos y los desface, Descanses en paz, sobrino.

AUF DEUTSCH

 ZUM LOB DES MONACHISMUS IST DIE VEREINIGUNG MIT GOTT AUF VIELFÄLTIGE WEISE. DIE, DIE IN GROßEN MODERNEN STÄDTEN INNERE RUHE ÜBEN

16. April Heiliger Toribio de Liébana

 

 

Glaube und Hartnäckigkeit fliehen in die Berge und in den Schatten des Ubiello-Gipfels auf der anderen Seite Der heilige Toribio, einer meiner vielen Heiligen aus den mozarabischen Akten, in denen der Monat April reichlich vorhanden ist, muss in dem Kloster gelebt haben, in dem vier Jahrhunderte später ein Anonymus lebte Mönch kalligraphierte und malte mit der Geschicklichkeit eines guten Pendolisten die exquisiten illuminierten Kodizes des Buches der Apokalypse, besser bekannt unter dem Namen Beato de Liébana. Über sein Leben ist wenig bekannt. Dass sie ihn zum Bischof von Astorga machten, dass er Anwalt war, dass er verheiratet war und seine Frau starb und die Welt verließ... Der Sitz, den auch der heilige Fructuosus von Braga einnehmen würde und dass er ein gerechter und reinherziger Mann war wem der Heilige Papst Leo der Große Er schreibt ihm einen Brief [derselbe, der das rebellische Verhalten des Heiligen Hermenildo gegenüber seinem Vater Leovigildo kritisierte]. Vielleicht müssen wir vielen der Lobredner und Hagiographen nicht trauen, die lobenswerte Charaktere preisen und ihren Blick verzerren.

Aber eines ist in diesem Plejad von dunklen Männern wichtig: Sie flüchteten in die Einsamkeit von El Bierzo, suchten Jesus im kontemplativen Leben und gründeten Klöster in Höhlen entlang der Pyrenäen-Bergkette. Sie sagen, dass das Paradies dort besiedelt wurde. Dumio, die Sierra de Oscos, die abgelegenen Orte des Kantabrischen Gebirges, die Batuecas, das Tal der Stille auf dem Weg nach Astorga und Ponferrada. Diese Charaktere bekräftigen meinen alten Glauben, dass Heiligkeit existiert und in vielerlei Hinsicht bestimmt ist, weil vielfältig und vielfältig, viele Sprachen sprechend und durch unzählige Umstände die Annäherung an Gott fern von den Eitelkeiten der Welt hervorgebracht wird.

Das uns so geschmähte und für uns unverständliche Mönchtum brachte diese seltsamen Gestalten hervor, die Gott in Zurückgezogenheit und in Büchern fanden, im Streit, weil Christus sie befreite. Christus der Befreier Die Eleuteros angesichts des Elends und der Umstände des irdischen Lebens. Und auch heute noch gibt es Güte und Gnade.

 Sie können den Wunsch nach Perfektion und Mönchtum perfekt praktizieren, wenn Sie mit dem Bus reisen oder mitten im Strudel dieser schönen und kosmopolitischen Stadt Madrid sind. Heiliger Toribio trete für uns ein.

Auch wir haben in unserer Bescheidenheit und Geisteslosigkeit eine Berufung als Pendolisten und lieben die innere Schönheit, die Seelen weiht. Und das hat nichts mit dem „edoné“, dem Äußeren, dem Fleischlichen und Sterblichen zu tun; alles, was im Grab verschwindet, um in Staub und Würmer verwandelt zu werden.

SUECO

 MONAKISMIN YLIKSEKSI YHDEN JUMALAN KANSSA ON MONIN TAPAA. NE, JOKA HARJOITTAVAT SISÄISTÄ ​​HILJAISUUSTA SUURISSA MODERNISSA KAUPUNGISSA

16. huhtikuuta Saint Toribio de Liébana

 

 

usko ja sitkeys pakenevat vuorille ja toisella puolella olevan Ubiello-huipun varjoon pyhimys Toribio, yksi monista pyhimyksistäni mozarabialaisten teoista, joissa huhtikuu on runsaasti, on täytynyt asua luostarissa, jossa neljä vuosisataa myöhemmin Anonyymi munkki hyvän riipuksentekijän taidolla kalligrafi ja maalasi upeat valaistut koodit Apokalypsin kirjasta, joka tunnetaan paremmin nimellä Beato de Liébana. Hänen elämästään tiedetään vähän. Että he tekivät hänestä Astorgan piispan, että hän oli asianajaja, että hän oli naimisissa ja hänen vaimonsa kuoli ja lähti maailmasta... Istuin, jolle pyhä Fructuosus Bragalainen myös saisi ja että hän oli oikeudenmukainen ja puhdassydäminen mies jolle paavi Pyhä Leo Suuri Hän kirjoittaa kirjeen hänelle [sama, joka kritisoi Pyhän Hermenildon kapinallista käytöstä isäänsä Leovigildoa vastaan]. Ehkä meidän ei tarvitse luottaa moniin panegyristeihin ja hagiografeihin, jotka ylistävät kiitettävää hahmoa ja vääristävät heidän katsettaan.

Mutta yksi asia on tässä tummien miesten plejadissa tärkeä: he menivät turvaan El Bierzon yksinäisyyteen etsimään Jeesusta mietiskelevässä elämässä ja perustivat luostareita luoliin Pyreneiden vuorijonon varrelle. He sanovat, että paratiisi asetettiin sinne. Dumio, Sierra de Oscos, Kantabrian vuorten syrjäiset paikat, Batuecas, Hiljaisuuden laakso matkalla Astorgaan ja Ponferradaan. Nämä hahmot vahvistavat vanhaa uskoani, että pyhyys on olemassa ja määräytyy monin tavoin, koska moninainen ja monitahoinen, monia kieliä puhuva ja lukemattomien olosuhteiden kautta lähestyminen Jumalaan syntyy kaukana maailman turhuudesta.

Meille niin herjattu ja käsittämätön luostaruus synnytti nämä omituiset hahmot, jotka löysivät Jumalan eläkkeellä ja kirjoista, kiistelyssä, koska Kristus teki heidät vapaiksi. Kristus vapauttaja Eleuterot kohtaavat maallisen elämän kurjuutta ja olosuhteet. Ja vielä tänäkin päivänä hyvyys ja armo ovat edelleen olemassa.

 Voit harjoitella täydellisyyden ja luostaruuden halua täydellisesti matkustamalla bussilla tai keskellä tämän kauniin ja kosmopoliittisen Madridin kaupungin pyörteitä. Pyhä Toribio rukoile puolestamme.

Meilläkin on vaatimattomuutemme ja järjettömyytemme puitteissa kutsumus riippuvaisina ja rakastamme sieluja pyhittävää sisäistä kauneutta. Eikä sillä ole mitään tekemistä "edonén" ulkoisen, lihallisen ja kuolevaisen kanssa; kaikki mikä katoaa hautaan muuttuakseen tomuksi ja matoksi.

FINLANDÉS

 MONAKISMIN YLIKSEKSI YHDEN JUMALAN KANSSA ON MONIN TAPAA. NE, JOKA HARJOITTAVAT SISÄISTÄ ​​HILJAISUUSTA SUURISSA MODERNISSA KAUPUNGISSA

16. huhtikuuta Saint Toribio de Liébana

 

 

usko ja sitkeys pakenevat vuorille ja toisella puolella olevan Ubiello-huipun varjoon pyhimys Toribio, yksi monista pyhimyksistäni mozarabialaisten teoista, joissa huhtikuu on runsaasti, on täytynyt asua luostarissa, jossa neljä vuosisataa myöhemmin Anonyymi munkki hyvän riipuksentekijän taidolla kalligrafi ja maalasi upeat valaistut koodit Apokalypsin kirjasta, joka tunnetaan paremmin nimellä Beato de Liébana. Hänen elämästään tiedetään vähän. Että he tekivät hänestä Astorgan piispan, että hän oli asianajaja, että hän oli naimisissa ja hänen vaimonsa kuoli ja lähti maailmasta... Istuin, jolle pyhä Fructuosus Bragalainen myös saisi ja että hän oli oikeudenmukainen ja puhdassydäminen mies jolle paavi Pyhä Leo Suuri Hän kirjoittaa kirjeen hänelle [sama, joka kritisoi Pyhän Hermenildon kapinallista käytöstä isäänsä Leovigildoa vastaan]. Ehkä meidän ei tarvitse luottaa moniin panegyristeihin ja hagiografeihin, jotka ylistävät kiitettävää hahmoa ja vääristävät heidän katsettaan.

Mutta yksi asia on tässä tummien miesten plejadissa tärkeä: he menivät turvaan El Bierzon yksinäisyyteen etsimään Jeesusta mietiskelevässä elämässä ja perustivat luostareita luoliin Pyreneiden vuorijonon varrelle. He sanovat, että paratiisi asetettiin sinne. Dumio, Sierra de Oscos, Kantabrian vuorten syrjäiset paikat, Batuecas, Hiljaisuuden laakso matkalla Astorgaan ja Ponferradaan. Nämä hahmot vahvistavat vanhaa uskoani, että pyhyys on olemassa ja määräytyy monin tavoin, koska moninainen ja monitahoinen, monia kieliä puhuva ja lukemattomien olosuhteiden kautta lähestyminen Jumalaan syntyy kaukana maailman turhuudesta.

Meille niin herjattu ja käsittämätön luostaruus synnytti nämä omituiset hahmot, jotka löysivät Jumalan eläkkeellä ja kirjoista, kiistelyssä, koska Kristus teki heidät vapaiksi. Kristus vapauttaja Eleuterot kohtaavat maallisen elämän kurjuutta ja olosuhteet. Ja vielä tänäkin päivänä hyvyys ja armo ovat edelleen olemassa.

 Voit harjoitella täydellisyyden ja luostaruuden halua täydellisesti matkustamalla bussilla tai keskellä tämän kauniin ja kosmopoliittisen Madridin kaupungin pyörteitä. Pyhä Toribio rukoile puolestamme.

Meilläkin on vaatimattomuutemme ja järjettömyytemme puitteissa kutsumus riippuvaisina ja rakastamme sieluja pyhittävää sisäistä kauneutta. Eikä sillä ole mitään tekemistä "edonén" ulkoisen, lihallisen ja kuolevaisen kanssa; kaikki mikä katoaa hautaan muuttuakseen tomuksi ja matoksi.

 À LA LOUANGE DU MONACHISME, L'UNION AVEC DIEU EST DE MULTIPLES FAÇONS. CEUX QUI PRATIQUENT LE SILENCE INTÉRIEUR DANS LES GRANDES VILLES MODERNES

16 avril Saint Toribio de Liébana

 

 

la foi et la ténacité fuient vers les montagnes et à l'ombre du pic Ubiello de l'autre côté saint Toribio l'un de mes nombreux saints des actes mozarabes dans lesquels le mois d'avril est abondant doit avoir vécu dans le monastère où quatre siècles plus tard un Anonyme moine avec l'habileté d'un bon pendoliste a calligraphié et peint les exquis codex enluminés du Livre de l'Apocalypse, plus connu sous le nom de Beato de Liébana. On sait peu de choses sur sa vie. Qu'ils l'ont fait évêque d'Astorga, qu'il était avocat, qu'il était marié et que sa femme est décédée et a quitté le monde... Le siège qu'occupera également saint Fructueux de Braga et qu'il était un homme juste et au cœur pur à qui Pape Saint Léon le Grand Il lui écrit une lettre [le même qui a critiqué la conduite rebelle de Saint Hermenildo contre son père Leovigildo]. Peut-être n'avons-nous pas à faire confiance à de nombreux panégyristes et hagiographes qui font l'éloge de personnages louables et déforment leur regard.

Mais une chose est importante dans cette pléiade d'hommes ténébreux : ils sont allés se réfugier dans les solitudes d'El Bierzo à la recherche de Jésus dans la vie contemplative et ont fondé des monastères dans des grottes le long de la chaîne pyrénéenne. On dit que le paradis s'y est installé. Dumio, la Sierra de Oscos, les reculées des monts Cantabriques, les Batuecas, la Vallée du Silence sur le chemin d'Astorga et de Ponferrada. Ces personnages réaffirment ma vieille conviction que la sainteté existe et se détermine de plusieurs manières car multiple et multiforme, parlant plusieurs langues et à travers d'innombrables circonstances, l'approche de Dieu se produit loin des vanités du monde.

Le monachisme si vilipendé et incompréhensible pour nous a produit ces figures étranges qui ont trouvé Dieu dans la retraite et dans les livres, dans la polémique, parce que le Christ les a rendus libres. Christ le libérateur Les Eleuteros face aux misères et aux circonstances de la vie terrestre. Et même aujourd'hui, la bonté et la grâce continuent d'exister.

 Vous pouvez parfaitement pratiquer le désir de perfection et de monachisme en voyageant en bus ou au milieu du maelström de cette belle ville cosmopolite qu'est Madrid. Saint Toribio intercède pour nous.

Nous aussi, dans notre pudeur et notre inanité, nous avons une vocation de pendolistes et nous aimons la beauté intérieure qui consacre les âmes. Et cela n'a rien à voir avec le « edoné » l'extérieur, le charnel et le mortel ; tout ce qui disparaît dans la tombe pour être transformé en poussière et en vers.

 IN PRAISE OF MONACHISM THE UNION WITH GOD IS IN MULTIPLE WAYS. THOSE WHO PRACTICE INNER SILENCE IN GREAT MODERN CITIES

April 16 Saint Toribio de Liébana

 

 

faith and tenacity flee to the mountains and to the shadow of the Ubiello peak on the other side saint Toribio one of my many saints from the Mozarabic acts in which the month of April is abundant must have lived in the monastery where four centuries later a Anonymous monk with the skill of a good pendolist calligraphed and painted the exquisite illuminated codices of the Book of the Apocalypse, better known by the name of Beato de Liébana. Little is known about his life. That they made him bishop of Astorga, that he was a lawyer, that he was married and his wife died and left the world... The seat that Saint Fructuosus of Braga would also occupy and that he was a just and pure-hearted man whom Pope Saint Leo the Great He writes a letter to him [the same one who criticized Saint Hermenildo's rebellious conduct against his father Leovigildo]. Perhaps we do not have to trust many of the panegyrists and hagiographers who praise praiseworthy characters and distort their gaze.

But one thing is important in this pleiad of obscure men: that they went to take refuge in the solitudes of El Bierzo looking for Jesus in the contemplative life and founded monasteries in caves along the Pyrenean mountain range. They say that Paradise was settled there. Dumio, the Sierra de Oscos, the remote locations of the Cantabrian mountains, the Batuecas, the Valley of Silence on the way to Astorga and Ponferrada. These characters reaffirm my old belief that holiness exists and is determined in many ways because multiple and multifaceted, speaking many languages ​​and through innumerable circumstances, the approach to God is produced far from the vanities of the world.

The monasticism so reviled and incomprehensible to us produced these strange figures who found God in retirement and in books, in controversy, because Christ made them free. Christ the liberator The Eleuteros facing the miseries and circumstances of earthly life. And even today goodness and grace continue to exist.

 You can perfectly practice the desire for perfection and monasticism traveling by bus or in the midst of the maelstrom of this beautiful and cosmopolitan city that is Madrid. Holy Toribio intercede for us.

We too, within our modesty and inanity, have a vocation as pendolistas and we love the inner beauty that consecrates souls. And that has nothing to do with the "edoné" the exterior, the carnal and mortal; all that disappears in the grave to be turned into dust and worms.

 В Хвалу МОНАСХИЗМА СОЮЗ С БОГОМ МНОЖЕСТВЕННО. ТЕ, КТО ПРАКТИКУЕТ ВНУТРЕННЕЕ МОЛЧАНИЕ В БОЛЬШИХ СОВРЕМЕННЫХ ГОРОДАХ

16 апреля Святой Торибио де Лиебана

 

 

вера и упорство бегут в горы и в тень вершины Убьелло на другой стороне святой Торибио, один из многих моих святых из мосарабских деяний, в которых месяц апрель обилен, должен был жить в монастыре, где четыре века спустя Аноним монах с мастерством хорошего пендолиста каллиграфировал и расписал изящные иллюминированные кодексы Книги Апокалипсиса, более известного под именем Беато де Лиебана. О его жизни мало что известно. Что они сделали его епископом Асторги, что он был юристом, что он был женат, а его жена умерла и покинула мир ... Место, которое также займет святой Фруктуоз из Браги, и что он был справедливым и чистым сердцем человеком. которому Папа Святой Лев Великий пишет ему письмо [тот самый, который критиковал мятежное поведение святого Ерменильдо против его отца Леовигильдо]. Может быть, мы не должны доверять многим панегиристам и агиографам, восхваляющим похвальные персонажи и искажающим их взор.

Но в этой плеяде темных людей важно одно: они укрылись в безлюдных местах Эль-Бьерсо, ища Иисуса в созерцательной жизни, и основали монастыри в пещерах Пиренейского хребта. Говорят, что там поселился Рай. Думио, Сьерра-де-Оскос, отдаленные районы Кантабрийских гор, Батуэки, Долина Тишины на пути к Асторге и Понферраде. Эти персонажи подтверждают мое старое убеждение, что святость существует и во многом определяется тем, что множественное и многогранное, говорящее на многих языках и через бесчисленные обстоятельства, приближение к Богу производится вдали от суеты мира.

Столь поносимое и непонятное нам монашество породило этих странных фигур, которые нашли Бога в уединении и в книгах, в спорах, потому что Христос сделал их свободными. Христос освободитель Элевтеры сталкиваются с невзгодами и обстоятельствами земной жизни. И даже сегодня добро и благодать продолжают существовать.

 Вы можете прекрасно практиковать стремление к совершенству и монашеству, путешествуя на автобусе или посреди водоворота этого красивого и космополитичного города, которым является Мадрид. Святой Торибио заступись за нас.

Мы тоже, в своей скромности и невежестве, имеем призвание пендолистов и любим внутреннюю красоту, которая освящает души. И это не имеет ничего общего с внешним, плотским и смертным «edone»; все, что исчезает в могиле, превращается в прах и червей.

ELOGIO DEL MONAQUISMO LA UNIÓN CON DIOS ES DE MULTIPLES MANERAS. LOS QUE PRACTICAN EL SILENCIO INTERIOR EN LAS GRANDES CIUDADES MODERNAS

 

ELOGIO DEL MONAQUISMO LA UNIÓN CON DIOS ES DE MULTIPLES MANERAS. LOS QUE PRACTICAN EL SILENCIO INTERIOR EN LAS GRANDES CIUDADES MODERNAS

16 de abril santo Toribio de Liébana

 

 

la fe y el tesón huyen a las montañas y a la sombra del pico Ubiello por la otra cara santo Toribio uno de mis muchos santos de las actas mozárabes en las que es abundoso el mes de abril debió de vivir en el monasterio donde cuatro siglos después un monje anónimo con tino de buen pendolista caligrafió y pintó los primorosos códices miniados del Libro del Apocalipsis más conocido por el nombre de Beato de Liébana. De su vida se sabe bien poco. Que lo hicieron obispo de Astorga, que era letrado, que estuvo casado y muerta su esposa abandonó el mundo...  La sede que ocuparía también san Fructuoso de Braga y que fue un varón justo y limpio de corazón al que el papa san León Magno le escribe una carta [el mismo que recriminó la conducta levantisca a san Hermenildo contra su padre Leovigildo].  Quizás no tengamos que fiarnos muchos de los panegiristas y hagiógrafos que hacen el elogio de personajes encomiásticos y deforman la mirada.

Pero una cosa es importante en esta pléyade de oscuros varones: que fueron a refugiarse a las soledades del Bierzo buscando a Jesús en la vida contemplativa y fundaron monasterios en cuevas a lo largo de la cordillera pirenaica. Dicen que allí estuvo asentado el Paraíso. Dumio, la sierra de Oscos, los recónditos emplazamientos de las montañas cantábricas, las Batuecas, el Valle del Silencio camino de Astorga y Ponferrada. Estos personajes me reafirman en mi vieja creencia de que la santidad existe y se determina de muchísimas maneras porque múltiple y multifaria, hablando muchas lenguas y a través de innumerables circunstancias se produce el aproximamiento a Dios lejos de las vanidades del mundo.

El monaquismo tan denostado e incomprensible para nosotros produjo estas figuras extrañas que encontraron a Dios en el retiro y en los libros, en la controversia, porque Cristo los hizo libres. Cristo libertador. El Eleuteros frente a las miserias y circunstancias de la vida terrenal. Y aun hoy sigue existiendo la bondad y la gracia.

 Se puede practicar perfectamente el anhelo de perfección y el monaquismo viajando en autobús o en medio de la vorágine de esta ciudad tan bella y cosmopolita que es Madrid. Santo Toribio interceda por nos.

También nosotros, dentro de nuestra modestia e inanidad, tenemos vocación de pendolistas y amamos la belleza interior que consagra a las almas. Y que nada tiene que ver con el “edoné” lo exterior, lo carnal y mortal; todo eso que desaparece en la tumba para trocarse en polvo y gusanera.